![]() Kerroin aikaisemmassa kirjoituksessani aikomuksestani lähteä kulkemaan Lauluntekijän polkua ja katsoa, voisiko se olla minun musiikillinen polkuni. Olen edennyt aikomuksesta tekoihin. Olen tehnyt elämäni ensimmäisen laulun, mutta surullisissa merkeissä. Päätimme elokuussa opiskelukaverini Hannan kanssa aloittaa biisipiiri ja tavata silloin tällöin biisintekemisen tiimoilta. Tarkoitus olisi yhdessä harjoitella biisin tekemistä, kommentoida toisen teoksia ja tehdä yhdessä biisejä. Ja mikä parasta, kun on sovittu joku päivämäärä, on pakko saada jotain aikaiseksikin. Ensimmäinen biisipiirimme alkoi iloisissa merkeissä. Sovimme, että teemme seuraavaksi kerraksi tekstiä. Kokoontuminen oli jo lopuillaan, kun isältäni tuli minulle viesti: "Äiti on tänään päässyt tästä ajasta." Annikki-mummu lähti kesälintujen mukana rakkaansa luokse. Kauko-pappa siunattiin hautaan jo kesäkuussa. Silloin tiesin, mistä minun tulee kirjoittaa. Lauluntekijänpolku 2:ssa astuin surutaloon. Tämä on osoite, jonne palaan aika ajoin, vaikka matkan teko jatkuu. Matkan on jatkuttava.
0 Comments
Leave a Reply. |
Ei riitä, että on hyvännäköistä. Pitää olla myös sisältöä. Archives
September 2014
Categories
All
|