![]() Viime kirjoituksesta on kulunut aikaa ja paljon on tapahtunut. Marraskuussa aloimme sovittaa bändin kanssa tulevan levyni kappaleita. Levy on osa opintojani ja lopputyötäni. Viime viikonloppuna aloitimme äänitykset. Ja nyt tulevana viikonloppuna saamme, toivon mukaan, loput äänitettyä. Nyt istun tässä ja pähkäilen oman biisini sanoitusta. Viime hetket saada se viimeisteltyä ennen kuin sinetöin sen ääniraidalle! Kappaleeni sanoitus on muuttunut alkuperäisestä inspiraation hetkestä paljonkin. Alussa muokkasin itse kohtia, joihin en ollut tyytyväinen. Biisiä harjoiteltaessa sain tekstistä palautetta bändiltäni. Olen kiitollinen siitä, sillä se pani minut miettimään tekstiä uudesta näkökulmasta. Olin jäänyt "vangiksi" tekstin sisään. Minä näin mielessäni sen maailman selkeänä, mutta toiset eivät välttämättä. Niinpä päätin pyytää muutamilta ystäviltäni palautetta tekstistä. Miten he sen ymmärtävät? Mikä tekstissä ei toimi ja mikä toimii? Palaute, jota sain oli arvokasta. Minua muistutettiin mm. joidenkin sanojen varauksellisuudesta tai kuluneisuudesta. Ehkä tärkeintä, mitä palaute sai aikaan, oli pohdinta, mikä tekstissä on arvokasta ja säilyttämisen arvoista. Onko kaikkien kohtien tarkoituskaan olla ensi kuulemalta ymmärrettäviä. Haluanko tekstiin monitulkintaisuutta. Ja hyväksynkö sen, että teksti alkaa elää omaa elämäänsä jokaisen kokemusmaailmassa. Toisilla voi olla aivan erilainen tulkinta kappaleesta kuin minulla. Olen alkanut vähitellen ymmärtää sen, että palaute on todella tärkeää kehittyäkseen, mutta omalle visiolle kannattaa olla uskollinen. Palaute tulee osata suodattaa, mikä palvelee minun tehtävääni ja polkuani parhaiten.
2 Comments
Ritutiina
9/8/2014 10:59:44 pm
Hei Laura!
Reply
Laura Ainali
9/10/2014 05:33:32 am
Kiitos Ritutiina kauniista palautteesta!
Reply
Leave a Reply. |
Ei riitä, että on hyvännäköistä. Pitää olla myös sisältöä. Archives
September 2014
Categories
All
|