|
Siitä on reilu vuosi aikaa, kun ryhdyin etsimään omaa musiikillista polkuani. Tarkoitus oli kirjoittaa tätä blogia matkan varrella. Mutta miten kävikään? Alkuinnostuksen jälkeen kirjoittaminen jäi ja piilotin häpeillen kirjoittamani tekstit nettisivujen uumeniin. Aion nyt uudelleen rohkaistua avaamaan sanaisen arkkuni. Nyt on hyvä hetki katsoa hieman taaksepäin ja miettiä kulunutta vuotta. Vuosi on ollut työntäyteinen, mutta erittäin innostava ja palkitseva. Vuoden kohokohtia olivat Huokuu -tuplasinkun julkaisu ja Kohti valkeaa rantaa -konsertit huhtikuussa. Soudetaan -kappale pääsi mukaan YLEX Kellariin ja vielä kommentoitavaksi Uuden musiikin iltavuoro -ohjelmaan! Sain rohkaisevaa palautetta myös Radio Dein Raatihuone -ohjelmassa, jossa Riffi -lehden päätoimittaja Lauri Paloposki diggaili biisiä. Ja kuinka kannustavaa on ollut se kaikki upea palaute, jota olen saanut ystäviltä, sukulaisilta, tutuilta ja tuntemattomilta. Kiitos! Nuo vuoden kohokohdat olivat vain pelkkä koristus kakun päällä. Itse kakku on maistunut makoisalta. On siis ollut palkitsevaa huomata, että olen nauttinut matkasta. Epäuskon hetkiä on tullut paljonkin, mutta silloin on kantanut saamani palaute ja ajatus siitä, miksi tätä teen. Siitä ehkä lisää tuonnempana? Nyt muiden hommien pariin. PS. Kävin muuten viime torstaina Jennie Abrahamssonin keikalla 45 Specialissa täällä Oulussa. Bändin musikki on kerta kaikkiaan korvia hivelevän maagista, taitavaa ja musikaalista. Jennien laulu on ihan uskomatonta, miten samaan pakettiin mahtuu sellaista herkkyyttä ja voimaa. Kannattaa tutustua! Tässä yksi lempparibiiseistäni häneltä:
2 Comments
 Viime kirjoituksesta on kulunut aikaa ja paljon on tapahtunut. Marraskuussa aloimme sovittaa bändin kanssa tulevan levyni kappaleita. Levy on osa opintojani ja lopputyötäni. Viime viikonloppuna aloitimme äänitykset. Ja nyt tulevana viikonloppuna saamme, toivon mukaan, loput äänitettyä. Nyt istun tässä ja pähkäilen oman biisini sanoitusta. Viime hetket saada se viimeisteltyä ennen kuin sinetöin sen ääniraidalle!
Kappaleeni sanoitus on muuttunut alkuperäisestä inspiraation hetkestä paljonkin. Alussa muokkasin itse kohtia, joihin en ollut tyytyväinen. Biisiä harjoiteltaessa sain tekstistä palautetta bändiltäni. Olen kiitollinen siitä, sillä se pani minut miettimään tekstiä uudesta näkökulmasta. Olin jäänyt "vangiksi" tekstin sisään. Minä näin mielessäni sen maailman selkeänä, mutta toiset eivät välttämättä. Niinpä päätin pyytää muutamilta ystäviltäni palautetta tekstistä. Miten he sen ymmärtävät? Mikä tekstissä ei toimi ja mikä toimii? Palaute, jota sain oli arvokasta. Minua muistutettiin mm. joidenkin sanojen varauksellisuudesta tai kuluneisuudesta. Ehkä tärkeintä, mitä palaute sai aikaan, oli pohdinta, mikä tekstissä on arvokasta ja säilyttämisen arvoista. Onko kaikkien kohtien tarkoituskaan olla ensi kuulemalta ymmärrettäviä. Haluanko tekstiin monitulkintaisuutta. Ja hyväksynkö sen, että teksti alkaa elää omaa elämäänsä jokaisen kokemusmaailmassa. Toisilla voi olla aivan erilainen tulkinta kappaleesta kuin minulla. Olen alkanut vähitellen ymmärtää sen, että palaute on todella tärkeää kehittyäkseen, mutta omalle visiolle kannattaa olla uskollinen. Palaute tulee osata suodattaa, mikä palvelee minun tehtävääni ja polkuani parhaiten.  Kerroin aikaisemmassa kirjoituksessani aikomuksestani lähteä kulkemaan Lauluntekijän polkua ja katsoa, voisiko se olla minun musiikillinen polkuni. Olen edennyt aikomuksesta tekoihin. Olen tehnyt elämäni ensimmäisen laulun, mutta surullisissa merkeissä.
Päätimme elokuussa opiskelukaverini Hannan kanssa aloittaa biisipiiri ja tavata silloin tällöin biisintekemisen tiimoilta. Tarkoitus olisi yhdessä harjoitella biisin tekemistä, kommentoida toisen teoksia ja tehdä yhdessä biisejä. Ja mikä parasta, kun on sovittu joku päivämäärä, on pakko saada jotain aikaiseksikin. Ensimmäinen biisipiirimme alkoi iloisissa merkeissä. Sovimme, että teemme seuraavaksi kerraksi tekstiä. Kokoontuminen oli jo lopuillaan, kun isältäni tuli minulle viesti: "Äiti on tänään päässyt tästä ajasta." Annikki-mummu lähti kesälintujen mukana rakkaansa luokse. Kauko-pappa siunattiin hautaan jo kesäkuussa. Silloin tiesin, mistä minun tulee kirjoittaa. Lauluntekijänpolku 2:ssa astuin surutaloon. Tämä on osoite, jonne palaan aika ajoin, vaikka matkan teko jatkuu. Matkan on jatkuttava.  Aikaisemmin ajattelin, etten minä voi kirjoittaa lauluja. Mitä sanottavaa minulla muka olisi? Viime vuosina sydämmelleni on tipahdellut erilaisia aiheita, joita haluaisin tuoda esille musiikissani. En ole koskaan ollut runotyttö tai päiväkirjan rustaaja. Itseilmaisu kuvallisesti on ollut luontevampaa.
Syyskuussa saimme vierailijan Oulun konservatorioon. Luonamme vieraili muusikko-laulaja-lauluntekijä Johanna Försti. Johannan vierailu oli inspiroiva ja avartava. Hän kertoi opiskelukaverinsa kokemuksesta vaihto-opiskelijana. Tämän kaverin ensimmäisenä opiskelupäivänä oli jo kyselty oman musiikin perään. Kyseisessä oppilaitoksessa oli itsestäänselvyys, että kaikki tekevät omaa musiikkia ja siihen kaiketi myös kannustettiin opiskeluissa. Mietin, että miksei oppilaitoksessani ole niin? Voisin veikata, että tämä koskee myös useampaa muuta musiikkioppilaitosta Suomessa. Opiskeluissa keskitymme soittimen tekniseen hallintaan, yhtyesoittamiseen ja musiikinteoriaan. Tavoitteena on hallita eri tyylit ja jäljitellä jo tehtyä musiikkia mahdollisimman hyvin. Tämä on tietenkin tärkeää monipuolisen ja ammattimaisen muusikkouden kehittymisessä, mutta eikö uuden musiikin synnyttäminen ole edellytys ylipäänsä musiikin olemassaololle? Miksi säveltämiseen ja sanoittamiseen liittyvä opetus tai kannutus puuttuu? Ymmärsin Johanna Förstin innostuneen itsekin koulukaverinsa kokemuksesta. Ja kuinka upeaa musiikkia Johanna nyt tekeekään. Samoin mietin minäkin Johannaa kuunnellessa, miksen voisi tehdä omaa musiikkia? Johannan vierailu oli sopiva potku persuuksille. Olen päättänyt harjoitella biisintekemistä. Tavoitteena on esittää jonain päivänä omia kappaleita. Olen siis löytänyt ensimmäisen polun: lauluntekijänpolun. Se ei taida olla tuollainen Pyhätunturin kaltainen opastettu ja pitkospuilla varustettu polku vaan enemmänkin tunturin koskemattomassa luonnossa kulkeva.  Ihka ensimmäistä kertaa blogistina vai bloggaajana? Termeistä viis. Tämä on jännittävää. Ihan kuin lähtisi
uuteen seikkailuun. Tulevan vuoden aikana aion kirjoittaa päiväkirjaa oman musiikillisen polun etsimisestä. Polku on toivottavasti päättymätön tai siitä polveilee uusia polkuja. Polun alun toivon löytyvän tulevien projektien muodossa. Aion nimittäin tehdä ensimmäisen soololevyni ja -konserttini. Tästä se alkaa! "Oon perillä joka askeleella hetkeen kadonneena näin pitäis aina matkustaa Oon perillä joka askeleella kuin kotiin palanneena löydän kaiken uudestaan" San./Säv. Pekka Rautio Levyltä: Johanna Iivanainen & 1N: Outoja maita |
Ei riitä, että on hyvännäköistä. Pitää olla myös sisältöä. Archives
September 2014
Categories
All
|
RSS Feed
